Birds on Stamps

Saxicola rubetra 

Saxicola rubetra

In English en

Pensastasku (Saxicola rubetra) on meillä pesivistä taskuistamme runsaslukuisempi mutta varmasti
vähemmän tunnettu kuin toinen taskumme; kivitasku. Pesiviä pareja on nykyisin kivitaskuun
verraten kaksinkertainen määrä, n. ½ miljoonaa paria.
Linnun muutosta ja pesinnästä lainaan otteen 100vuotta vanhasta Reinhold Winterin kirjasta
LINTUPAKINOITA (1911 Otava), jossa asioista kerrotaan seuraavasti ja yhä paikkansapitävästi.
”Pensastasku talvehtii Välimeren toisella puolen. Meidän maahamme saapuu se toukokuun
puolivälissä, varhemmin tai myöhemmin, riippuen säästä. Kylmän tullen ja ruuan vähettyä se lähtee
noin syyskuun alussa etelään päin.
Pensastasku laatii pesänsä maahan, mättään kupeeseen tai ojanvierustaan. Se on yksinkertainen
pesä, ulkopuoli lakastuneesta ruohosta ja sammalesta ja sisustettu hienoilla korsilla.
Munat, luvultaan 5 tai 6 ovat tummahkon sinisiä, ja niissä on välistä paksummassa päässä
harmaanruskeita pisteitä. Niiden pituus on 17-20 mm. Itse lintu on 130-155 mm pitkä.”
Tuohon voisi lisätä seuraavia seikkoja. Koiraat tulevat ensin, tavallisesti samoille paikoille jossa
olivat edellispesimäjaksolla, ja valtaavat reviirin jota sitten lujasti puolustavat muita koiraita
vastaan. Naaras rakentaa pesän. Molemmat vanhemmat ruokkivat poikasia hyönteisruoalla ja
poikaset viipyvät pesässä pariviikkoisiksi ja saavuttavat lentokyvyn vajaa kolmeviikkoisina.

Ulkonäöltään pensastasku on mieluummin pallomaiselta näyttävä lyhyine pyrstöineen kuin
pitukulaisvaikutelmainen. Yleisväriltään se on kellanruskea tummin viiruin ja pistein. Naarailla
voimakas silmäkulmajuova joka on kellanvalkea. Koiraalla samainen juova näyttää ympäröivän
lähes mustaa poskilaikkua ja lisäksi koirailla on näyttävä oranssinbeige rinta. Käyttäytyminen
paljastaa parhaiten pensastaskun. Se istuksii peltoaukeilla tai muilla aukeilla niityillä tolppien
yms nokassa tyypillisessä pystyasennossa tehden pyrähdyksiä saaliin perään. Tällöin näkyy myös
selvästi ruskea täpläinen yläperä ja pyrstön tyven valkeat reunukset. 


More birds

Tyrvään Lintu